Suomen nuorin kiinteistönvälitysalan yrityksen omistaja Kasimir on myös aivot markkinoinnin taustalla. Yrityksen operatiivisen johdon lisäksi hän vastaa siitä, että pysymme jatkuvasti muita edellä niin näkyvyydessä kuin raikkaassa ilmeessäkin. Kasimir on yksi ensimmäisistä tekijöistä alalla, joka on saanut mittavaa kaupallista hyötyä sosiaalisen median avulla. Hänen ansiosta päivityksiämme katsotaan kymmenien tuhansien seuraajien avulla yli 150 000 kertaa kuukaudessa ja jokaisen myytävän asunnon näkee lähes joka toinen lahtelainen.

Kasimir katsoo aina eteenpäin ja pysyttelee koko ajan trendien ja mahdollisuuksien aallonharjalla. Jos näet alalla jotain uutta Lahdessa, hyvin todennäköisesti idea on lähtöisin täältä. Vahvuuksiin kuuluu lisäksi uudistuotantoprojektit, kokonaisuudet, jotka tarvitsevat ajattelua boxin ulkopuolelta, sekä asunnot, mitkä kaipaavat näkyvyyttä Lahden ulkopuolelle.

Kasimir aloitti kiinteistönvälitysalan uran vuonna 2017 Kiinteistömaailmassa ja vuonna 2018 yhdisti voimansa toisen yrittäjän, Juha Heinon, kanssa. He olivat yhdet Suomen ensimmäisistä alan tekijöistä, jotka tekivät avoimesti kaiken puoliksi. Samalla syntyi brändi ”Virtanen & Heino”, josta muodostui nopeasti yksi Suomen seuratuimmista välittäjäbrändeistä.

Ota yhteyttä!